Tietoja minusta

Oma kuva
Toimintaterapeutiksi tullut tradenomi ja tuore rintamamiestalon asuja kerää asioita blogiin muistin tueksi ja konkretisoi ajatuksia kirjoittamalla.

torstai 17. toukokuuta 2012

Sukkaurakka

Aloitin jo alkuvuodesta kutomaan sukkia äidille jouluaattona esitetyn toiveen (määki haluun) mukaan. Suunnitelma oli kirjailla varteen pienet kääpiösnautserit, mutta idea osoittautui hiukan liian vaativaksi ihmiselle, joka ei jaksa katsoa mistään, miten se oikeasti pitää tehdä. Kahden värin nimipipo onnistui aiemmin, mutta kaksi lankaa on sitten kuitenkin vähän eri hallinnoida kuin kolme eri väriä (musta-hopeakäppänää ei vähemmillä oikein voi esittää). Pienen paussin jälkeen palasin työn pariin, purin hampaita ja sukkaa, ja jatkoin pelkällä mustalla. Se oli sentään itsestään selvä valinta sukan väriksi, tietävät kaikki äitini tuntevat. Sukan ohje on aiemmin mainitusta Stitch'n Bitch -kirjasta ns Jussi-sukka, mutta jätin tosiaan kuvion pois ja lisäsin hiukan omaa, lopputuloksena hieno makkaravarsi. Normaaliin tapaan toisen sukan kärki piti purkaa kahdesti, koska ensin se oli pidempi kuin ensimmäinen ja sitten luonnollisesti lyhyempi. Voisi kuvitella, että kerrosten laskeminen olisi vienyt vähemmän aikaa?

Tässä tulos, joka luovutetaan saajalle tänään, vain neljä päivää myöhässä. Äitienpäiväksihän ne piti valmistua, päätin edellissunnuntaina kudottuna ekan sukan varresta kolmannes... 

Sukkaläiskätesti: Mitä näet? (Vanha varis, eikö?)

Miten ne nyt näyttää kumminkin eri kokoisilta?

Varressa pitsiruusut isomummun jäämäpitsistä (kunpa minulla olisi myös ompelija-mummun taidot).
Ja tässä uuden omistajan jaloissa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti