Toiminta on parasta huumetta

Terveys on kyllä hieno asia. Etenkin silloin, kun sitä ei ole. Kipu tai muuten epämukava olo, tai vain pelko oman terveyden tilasta alentavat enemmän tai vähemmän toimintakykyä ja saavat odottamaan sitä päivää kun ei enää satu tai tarvitse miettiä mikä mua vaivaa. Ihmiset tietysti eroavat siinä, kuinka hyvin pystyvät toimimaan missäkin tilassa. Yksi lähtee syöpähoitojen jälkeen pikku paserulle, toinen vajoaa sohvannurkkaan kun kalanpiikki jäi kitarisoihin kiinni.

Itse olen taistellut vaarattoman, mutta kivuliaan (tai no kivun subjektiivisuudesta saisi uuden tekstiaiheen, mutta jopa yhden lapsen maailmaan työntäneenä olen kokenut viime kuukaudet suhteellisen sietämättöminä ainakin osan aikaa) vaivan kanssa nyt noin kolme kuukautta. Aluksi vietin sohvannurkassa hyvin paljon aikaa, sen mitä lapsen hoito ja pakolliset kotitoimenpiteet antoivat periksi. Jumpassa käynti jäi. Koko elämänhalu pakeni, kun sattui. Pähkinänkuoressa paraneminen "eteni" kaksi askelta eteen, yksi viiva kolme askelta taakse, kukaan ei osannut sanoa mikä auttaisi tai kuinka kauan paraneminen kestää. Anteeksi, mutta vitutti.

Ajattelen, että tunteet olivat myös hyvin lähellä masennuksen tunteita - ei huvittanut mikään ja olisin vain halunnut laittaa silmät kiinni ja herätä sinä päivänä kun homma on ohi. No, se ei käynyt. Vaavi vaati huomiota ja hoitoa, imuroidakin piti ja loppujen lopuksi tympäännyin siihen, että kipu tai sen poissaollessa tieto/pelko sen palaamisesta valloitti vähintään 50% ajatusvirrasta. Ei kukaan halua olla niin itsetietoinen ja on kiva ajatella jotain muutakin kuin omia ruumiinosia. Niinpä päätin, että tämä perkule ei elämääni ohjaa ja jatkoin elämääni mahdollisuuksien mukaan siitä, mihin se kivun tultua kuvioon jäi. Koska tiesin, että kävely on vaivaan hyväksi, lisäsin kävelyitä joka päivälle. Vaunuissa vielä viihtyvän alta yksveen kanssa se on helppoa. Aloin touhuta muutenkin kaikenlaista (ks. muut kirjoitukset) ja lakkasin kieltäytymästä menoista tilani takia. Kipu on omituinen juttu. Välillä siitä on todella tietoinen ja välillä sen unohtaa. Kiva tai ainakin ajatukset muualle vievä tekeminen selvästi siirsi ainakin minun tapauksessani kiputuntemukset taka-alalle. Tämän huomasin jo jokunen vuosi sitten kun edellisen kerran jouduin tosissani kohtaamaan kehon rajat - paikallaan istuminen oli pahinta (no selkävaivan kanssa se nyt on muutenkin) ja mukavia tehdessä jomotus ei tuntunut pahalta tai unohtui kokonaan. Kireässä tilanteessa taas kipukokemus vahvistui, esimerkiksi ruuhkassa ratissa tai tyhmänä päivänä töissä.

Huomasin sattumalta apteekista ottamassani Terveydeksi -lehdessä pikkuartikkelin "Muisti pitää toiminnasta" (Uutispalvelu Duodecim). Siinä kerrottiin vanhuksille - ei määritelty -Yhdysvalloissa tehdystä tutkimuksesta, jossa heidän päivittäisiä toimiaan seurattiin ranteessa pidettävällä liikemittarilla, joka rekisteröi pienetkin toiminnot, kuten kortinpeluun tai tiskaamisen liikunnan lisäksi. Tutkimuksen tulosten perusteella aktiivinen vanhus säästyy Alzheimerin tautiin kaksi kertaa todennäköisemmin kuin vähiten liikkuva. Myös liikunnan kuormittavuus pienensi sairastumisriskiä. Seuranta kesti neljä vuotta.

Mielekäs toiminta siis ylläpitää toimintakykyä poistamalla kipua - no, ainakin minulla - ja siten mahdollistamalla lisää toimintaa. Lisäksi touhuamalla (tosi ammatillinen termi) voi avittaa päätään pysymään klaarina. Voisiko särkylääkereseptin rinnalle ja jokaiselle eläköityvälle antaa toimintasetelin, jolla voisi ostaa toimintaterapiapalveluita? Työllistävän vaikutuksen lisäksi yhteiskunta säästäisi todennäköisesti rahaa, kun vanhukset voisivat elää kauemmin kotosalla ja kipuunsa kyllästyneet pääsisivät takaisin toiminnan syrjään kiinni. Ja hei miettikää toiminnan tuotoksia - varusmiehille sukkia, työttömille safkaa, maalattuja kiviä vaikka koko Suomen tarpeisiin!

Jälkikirjoitus "Terapiaa ja terapiaa": Kävin edellispäivänä ekokauppa Ruohonjuuressa hakemassa sappisaippuaa, lapselle hyttyskarkotetta, hennaväriä ja luonnonkosmetiikkasarjan shampoota (mies taitaa pelätä, että seuraavaksi muutan johonkin kommuuniin kasvattamaan nauriita) ja silmiini osui hyllynreunalappu "terapiavahat". What? Kyseessä on sarja aromaterapeuttisia vahoja, joista höyrystyy käsiteltäessä eteerisiä öljyjä ilmaan ja aineksia myös imeytyy ihon läpi. Lisäksi vahoihin on valittu haluttuja ominaisuuksia vahvistavia värejä. Myös vahan koostumuksella on "tyynnyttävä ja rauhoittava vaikutus". Sarjassa on kahdeksan tuotetta eri tarpeisiin: Sleep, Calm, Think, Breathe, Travel, Unwind, Slim ja Quit. Otin tässä vaiheessa vain esitteen (lukea voi myös täältä), mutta sen verran vahva "ei voi olla totta" ajatus oli, että ehkä pitää joskus kokeilla. Olisipa tosi kokonaisvaltaista, jos voisi samalla harjoittaa käden lihaksia ja vaikka parantaa keskittymiskykyä (Think)!

Hulahulluus

Kyllä kapitalisti on ovela! Yhdelle vatipäälle kun saa myytyä tuotteen niin hyvin, että tämä kyseinen henkilö suosittelee sitä esim. kolmelle, joista kukin suosittelee sitä kolmelle jne, niin ei aikaakaan kun varasto on tyhjä. Minimipanoksella maksimituotos! Tämä toimii erityisen hyvin noin vuoden vanhojen lasten äitien kohdalla. Myy yhdelle, myyt kaikille. Kukaan ei kyseenalaista. Kaikki ostavat. Jotkut jopa käyttävät!

Edellinen perustuu tositarinaan. Eräällä foorumilla, jossa kirjoittelee muuten suhteellisen järkipäistä porukkaa, on räjähtänyt yhdenlainen joukkohysteria. Nimittäin hulavanteeseen! Muistaakseni ensimmäinen osti vanteen treenatakseen vyötärönseutua häämekon sopivuuden maksimoimiseksi, ja siitä se sitten lähti. Tällä hetkellä ymmärtääkseni ainakin kymmenen on hankkinut välineen, ja varmaan vähintään saman verran mietiskelee, että pitäiskö. Varmasti tässä kohtaa jo arvataan, että minä kuulun ensinmainittuihin, olenhan yllytyshullu nimenomaan treenivälineiden kohdalla. Ostosteeveestä en sentään ole hankkinut mitään, Anttilasta ostin joskus ministepperin, joka jäi kyllä kaappiin. Nyt kuitenkin tämä hula-asia on aivan eri! Sitä tulee käytettyä!

Itse hankkimani vanne painaa 1,2kg ja maksoi 24,90€. Tiedän, että esim. näitä on hankittu (toki saa myös sadasta eri verkkokaupasta ja tavarataloista, linkit ekoihin, mitkä tuli haulla):
Eco Body hula ring
Gymstick hula ring

Sain renkaan kotiin perjantaina, jolloin piti tietysti vetää ekat treenit. Jotkut kanssasisaret ilmeisesti vetelivät maksimitreenejä jo ensimmäisellä kerralla, mutta ajattelin, että pidetään nyt järki kädessä, sen verran kun sitä vielä on. Hulasin (tämä on korrekti verbi kuvaamaan toimintaa) ehkä viisi minuuttia, josta ehkä puolet hula oli menossa jossain muualla kuin minun vyötärölläni. Mies ja lapsi katsoivat, mies oli hiljaa, lapsi nauroi. Hyvä, että voin olla jopa kahdella tavalla hyödyksi samaan aikaan, kaventaa omaa vyötäröä ja huvittaa lasta! Miehen naamalta en osannut lukea oikein mitään. Pikkuhiljaa vanne alkoi pysyä siellä missä pitää, ja hauskaahan se on! Kunnon muzak taustalle vaan, niin aika suorastaan lentää! Pikkuisen kirvisteli lonkkaluita, kyljet sen sijaan turtuivat aika nopeasti. Viisi minuuttia oli ekalla kyllä aika maksimi. Toisin kuin seuraavana päivänä, enkä tarkoita nyt että silloinhan vetelin jo puoli tuntia. Suosittelen kaikille hulausamatööreille kietomaan esimerkiksi paksun kaulaliinan alueelle alin kylkiluu - häpyluu, välttääkseen kivun ja ehkä myös tämän:

Kokeilleet ovat raportoineet tuloksia jo kahdessa viikossa, joten innolla odottelen! Jos pelkkä tautinen vispaaminen ei innosta, voi katsoa ideoita monipuolisempaan harjoitteluun esimerkiksi täältä. Muista mitata vyötärö etukäteen, niin ei ruhjeet kasvata ympärystä!

Karjalanpiirakoita iltahämärissä

Sainpa männäviikolla päähäni tehdä karjalanpiirakoita! Lapsen iltapuuroaikaan keittelin sisuksen ja vaivasin taikinan ja nukkumatin käynnin jälkeen pääsin rypyttämään. Ei se nyt niin iso homma ollut. Ohjeen otin Noora Shinglerin kirjasta, mutta suositan nappaamaan reseptin jostain oikeasta keittokirjasta. Ei nimittäin ollut ihan kaikkea amatöörin tarvitsemaa tietoa mainittu ja muutenkin vähän omituisia juttuja siinä - esim. ohje laittaa 4dl riisiä litraan vettä, kun perusriisipuuro-ohjeessa kehotetaan laittamaan 1,5dl. Aikamoista tököä, luulen ma! Omasta puurosta, jonka muuten tein ohrasta monestakin syystä, sen sijaan tuli vähän turhan velliä, kun suurimopussissa ei ollut kuin uunipuuron ohje. Keitä siinä sitten sopiva puuro kun kaikki ohjeet ovat sinne päin! Shinglerin reseptissä piti myös itse tajuta laittaa suolaa puuroon. Kyllä, jollekin tämä voi olla itsestäänselvyys, mutta kun reseptistä tehdään, tehdään reseptistä eikä omasta päästä. Hulluttelin kuitenkin ja laitoin sen teelusikallisen, joka ei riittänyt mihinkään. Olen muuten hullutellut aiemminkin tehdessäni rahkapiirakkaa, ohjeessa luki 1tlk rahkaa ja olin kovin ihmeissäni, että miten kahden munan kanssa tulee vain teelusikallinen. Kävin totaalihulluksi ja laitoin kaksi ruokalusikallista rahkaa! Oli se aika munakasta piirakkaa, hehheh.

No mutta näistä piirakoista tuli kuitenkin tosi hyviä! Kuori oli oikeinkin onnistunut, jopa siinä määrin, että itärajalta kotoisin oleva aviomieheni kehaisi. Ja se on paljon se. Yleensä siitä suunnasta tulee lähinnä kehitysehdotuksia tai syvä hiljaisuus. Kaulin pohjat pikkukaulimella soikioiksi, mutta rypytysvaiheessa totesin, että pyöreä olisi ollut parempi. Mies tehdessään on käyttänyt kaulintaan myös pastakonetta, toimii, mutten jaksanut kaivaa sitä esille. Tein pohjista myös melko ohuita, mutta edelleen rypyttäessä paksummaksi jääneet kappaleet toimivat paremmin, etenkin kun puuro oli vähän velliä. Pyöreitä, läpikuultamattomia ensi kerralla siis! Rapeita tuli ja päälle sulatettu voi korjasi suolafibaa - myös munavoihin laitoin "tarkoituksella" vähän enempi suolaa, että ei sitten erotu se suolaton puuro.

Voi kun Keuruun mummo olisi vielä opettamassa, miten nämä kuuluu oikeasti tehdä.

Vellipuuroa - litranen nestettä (oisko ollut kolme maitoa ja 6-7 vettä) ja 1,5dl ohrasuurimoita. 

Ruistaikina odottavalla kannalla.

Rypytystä vaille. Väliin kandee laittaa jauhoa eikä pidä kasata liian montaa, etteivät tartu kiinni toisiinsa. (Ei tarttunut!)

Kohta...

"Söpöjä", sanoi mies.

Rukkausta puolijulkisessa tilassa

Kyllä, rukkausta, pihalla. Asumme pienessä taloyhtiössä keskustan laidalla, ja meitä on siunattu kauniilla sopivan kokoisella pihamaalla. Muutamat harvat asukkaat ovat pitäneet pihasta huolen, vähän siihen malliin, että saa osallistua, mutta näin tehdään. Erityisesti eräs vanhempi herrasmies on ideoinut ja toteuttanut kaikenlaista pihapiirissä, mikä on toisaalta hyvä. Kuinka monessa taloyhtiössä näet asukkaiden paklaavan rapautuvaa siivousparveketta tai suorittavan muita korjaustoimenpiteitä? Tunnusta pois, käännät katseesi ja ajattelet, että "soitan huomenna huoltomiehelle". Ikävä kyllä, huoltomies hoitaa maksusta. Miten paljon voitaisiin säästää, jos ihmiset saisivat hiukan yhteisöllisyydestä kiinni ja tehtäisiin jotain pikkuhommia itse? Päästiinkin taas lempiaiheeseeni, pihistelyyn...

Takaisin pihahommiin. Ajan kuluessa olen tullut tutuksi naapureiden kanssa, kun lapsonen on kyllästynyt sisällä oloon (ja minäkin vähän) ja ollaan hengailtu pihalla soraa siirrellen. Asukasvaihdon seurauksena olen myös päässyt sanomaan mielipiteeni siitä, miten asiat olisi kiva tehdä. Hiemanko tulee muuten lisää motivaatiota siitä, että saa itse päättää ja tuntee, että omalla mielipiteellä ja tekemisellä on vaikutusta! Jotenkin vaan tämä välähti päässä kun taas yksi päivä mietiskelin sitä, mikä ihmisen saa toimimaan. Vaikka ei kyseinen toiminta (puutarhanhoito) sinänsä ole mikään first choice minulle, motivoidun kuitenkin osallistumaan, kun tunnen tekeväni myös vähän niinkuin itselleni. Henkilökohtaisesti innostun myös uusista jutuista, joten en usko, että tulen joka kesä maalaamaan kiviä tai istuttamaan yrttejä. Ensi vuonna sitten jotain muuta!

Tässä kumminkin viime aikojen aikaansaannokset luonnollisessa ympäristössään.













Vähän aikaa sitten Strömsössä tytöt loihtelivat vanhasta hetekasta ja rautatuolista pehmeämmät versiot pujottelemalla vanhoista lakanoista niihin uudet pehmusteet. Tykkäsin heti ideasta, ja kuinkas ollakaan, eräs poismuuttanut oli jättänyt roskikseen baadenbaadenin rungon! Ei muuta kuin vieraille lakanakaapeille ja uusi kokeilu voi alkaa! Lakanoiden puutteessa olen vielä puolitiessä, mutta homma jatkuu kunhan saan täydennystä materiaalivarastoon. Väri on hempeä, ja sopii hienosti kukkivalle pihallemme. Ehkä vedänkin istumaosioon jotkut neonvärit - vähän piristystä pastellimaailmaan.
 

Pihakeinun kohdalla en oikein ymmärrä mitä tapahtui. Aikomukseni oli pestä pois linnunkakat, lopulta huomasin peseväni ja öljyäväni kiikkua. Ihan kivahan siitä tuli, ja kestää taas säätä vähän paremmin. Miekkonen vielä kiristi ruuvit, kyllä taas kelpaa tätien keinua. Väsäsin vielä linnunpelotteeksi ceedeelevyistä kiiltävät killukkeet. Toinen puoli on tietysti se levyn alapuoli (pelottava puoli) ja toisen puolen maalasin taustaan sopivaksi vihreällä akryylimaalilla ja sudin siihen vielä Turun Sanomista leikkaamiani pikku perhosia jo tutuksi tulleella decoupagelakalla (sievä puoli). Luulin olevani kovinkin fiksu kun ripustin levyt keinuun karhunlangalla - "se kestävä" - kunnes päivän heiluttuaan tuulessa toinen oli kiertänyt itsensä narun jatkoksi sen verran tehokkaasti, että naru oli katkennut ja perhoset levyttivät maastossa. Tällä hetkellä toinen levy heiluu ujosti toisessa päässä keinun yläkarmia, ja toisessa päässä kakkivat edelleen räkätit. Ystäväni harakka kävi onneksi hätistämässä ruskeatakkeja tiehensä. Tykkäävätkö harakat jostain mistä räkätit eivät? Aattelin, että voisin motivoida harakkaa jollain jatkamaan tätä toivottua tapaa. Ilmeisesti kummatkaan eivät ainakaan pelkää kiiltävää... Tässä vielä tilanne ennen puhuria.

Pihistelystä puheenollen, tilasin tämmöisen: Gymstick Hula