…karhunkankahalla, mörrimöykky se sateessa istuu
kärpässienen alla. Minä sen sijaan keskityn ilmaiseksi ja keräämättä saatuun
satoon. Sienet jätän kyllä muille kaiken kaikkiaan, koska a) minulla on sieniä
näkemättömät silmät ja b) olen ymmärtänyt, että jos ei oikein tiedä mitä tekee,
kannattaa käydä torilla. Isän puutarhassa kasvaa sekä mont lai omenoita että
pikkuluumuja (mistä tietää, ovatko ne kriikunoita vai luumuja?), ja kun
tarpeeksi kauan odottaa, ne näköjään kannetaan melkein perille saakka. Minun on
siis pitänyt - kuten niin paljon muutakin - käydä noukkimassa ihan itse pikku
kätösin maahan sataneita torjunta-aineettomia hedelmiä, mutta viime perjantaina
jo vähän luovutinkin itseni suhteen ja ostin marketista kalliita kylläkin
kotimaisia punaposkia ja valkeita kuulaita sekä karsean näköisiä ulkomaisia
luumuja. Olisi vaan pitänyt odottaa, sillä kuinkas sitten kävikään!
Isäni oli itse vetreänä kerännyt meille kykenemättömille satoaan
ja sisareni ystävällisesti toimitti minulle osani. Kannoin sentään itse autosta
kotiin. Hyvä tietää, että jos joskus käyn huonokuntoiseksi enkä ihan
fyysisestikään kykene juuri mihinkään, en ainakaan kuole luumunnälkään!
Lopputuloksena parvekkeella odotti uhkaavaa mätänemistä
(aina riski, kun laittaa parvekkeelle ”vähäksi aikaa” kun jääkaappiin ei mahdu)
runsas määrä tuoreita raaka-aineita! Mitäs sitten? Lapsi ihastui luumuihin,
mutta kaikki oravaa pienempi menee lähes suoraan alas ja kiven kaivaminen
peukalonpään kokoisesta luumusta jätti nautittavaksi lähinnä tahmaisen lammikon
ja kuoret. Ei kukaan pysty syömään myöskään kolmea litraa luumuja ja
pariakymmentä omenaa parissa päivässä, jos haluaa säilyttää terveytensä ja
ystävänsä. Jouduin siis pohtimaan muitakin käyttökohteita.
SOSE
Kuluneen vuoden aikana parit litrat soseita keitelleenä
päätin valmistaa ainakin pienen satsin nopeatekoista omena-luumuhilloketta
vaikka puuron päälle (osa meni kiitokseksi isälle). Siihenhän ei muuta tarvitse kuin:
-
Pieni kattila, kansi
-
Tippa vettä pohjalle (vain tippa, ellet tee
kiissulaa)
-
Kuorimaveitsi, ,siemenkodanpoistaja (onnasi
kyllä kuorimaveitsen terälläkin kun en ole turhan tarkka)
-
Haarukka luumunkivien metsästystä varten
-
5kpl omppuja
-
10kpl pieniä luumuja
-
Maun mukaan sokeria
Toteutus: Poista omenoista kodat ja mahdollisesti kuoret,
riippuen oletko sihtikurkku vai tykkäätkö pureksia. Luumut voi huuhtoa.
Hetelmät kattilaan ja pienelle tulelle, kunnes ovat pehmeitä. Keitä
mahdollisimman vähän! Vettä ei tosiaan kannata laittaa kuin ihan pikkasen,
sillä hedelmät antavat itsestään paljon. Sokeria en yleensä laita, mutta nyt
oli sen verran hapanta omenalaatua, että oli pakko kun omakin naama meni
ruttuun. Omena itsessään toimii yleensä makeuttajana esimerkiksi raparperin
kanssa. Laita sokeri vasta lopuksi maistettuasi sen tarve, sillä hedelmät myös
makeutuvat kypsyessään. Hilloisen voi laittaa johonkin hienoon purkkiin, jos
silmänruokakin kiinnostaa, tai mihin vaan helppokäyttöiseen rasiaan
jääkaappiin. Vältä laittamasta kuumaa tavaraa muoviastiaan, t. yx foliohattu.
Mössön säilyvyydestä en osaa sanoa, kun menee yleensä nopsaan suukista alas
esimerkiksi puuron tai jugurtin kanssa.
VINKKI VIITONEN. Laske luumut, jotta löydät kaikki kivet,
kun ne hetken kuluttua irtoavat
itsestään, katoavat sameaan kattilaan ja rikkovat lopulta sauvasekoittimen.
KUIVATUT OMENAT
Jo aiemmin mainitsemastani Shinglerin Nooran kirjasta sain
idean kuivata omenoita, ne kun ovat niin terveellisiä ja auttavat makeanhimon
tullen! No tähän nyt ei usko kukaan, ja itse asiassa tarkoitukseni onkin
käyttää kyseisessä kirjassa oikeasti mielenkiintoni herättänyttä reseptiä ja
tehdä suklaakuorrutettuja kuivattuja omenoita. Ystäväni Kuudes Maku –kaupan
ansiosta tiedän, että niiden jälkeen ei tee mieli nannaa.
Koska meidän ei ole mahdollista kuivailla omenarenkaita
vaatteidenkuivatustelineessä (ohje meni jotenkin niin, että ”viritä naruja telineeseen
ja korjaa sato muutaman päivän päästä”) kahden karvaisen ja yhden lähes
karvattoman lattiatasokiitäjän vuoksi, ripustin omenat vähän korkeammalle
verhotankoon. Mies oli systeemiin tyytyväinen, eikös se sitä tarkoita, kun
sanoo ”nuo muuten kerää kärpäsiä”. Materiaalit:
-
Lankaa
-
Haluamasi määrä omenoita (aloita vaikka
seitsemästä)
-
Yleisveitsi, siemenkodanpoistaja (ks. edellinen
ns. resepti)
-
Leikkuulauta
-
Henkareita, nauloja, koukkuja. Kysy etukäteen: ”saanko
laittaa koukun tähän”.
Toteutus: Omenoista kodat pois, ja leikataan ohuiksi
siivuiksi. Ihan oikeasti, jos on kaltaiseni kärpäsen kärsivällisyydellä
siunattu ihminen, ei kannata odottaa tekevänsä ”kunnon satsin” yhdellä kertaa.
Seitsemässä omenassa oli jo ihan liikaa yksitoikkoista pilkkomista minulle,
joten jos tarkoitus on mutusteltavien tekemisen lisäksi säilyttää hyvä ja
jaksava mieli, on parempi ottaa tavoitteeksi ennemmin vähemmän kuin enemmän.
Kun siivutat, muista: Omena on kuin mies - ei kannata ihan paperinohuiksi
laittaa, semmoiset eivät kestä käsittelyä, mutta ei liiankaan paksuja, kun
alkavat haista. Sitten vain pujotellaan naru rei’istä, ripustetaan roikkumaan
ja ei kun odottamaan!
Edelleen kärsivällisenä ihmisenä päätin tosiaan hoidella
kuivauksen huoneilmassa, en esim. uunissa (alle 50C, pari tuntia, luukku auki,
guuglaa loput). Mahdollisuus yksi: käyn näpelöimässä niitä puolen päivän
välein, lanka katkeaa, omenat lattialla, ainakin lapsella on hauskaa.
Mahdollisuus kaksi: unohdan ne. Muistihaasteellinen voi ehkä laittaa puhelimeen
”muista omenat” -hälytyksen muutaman päivän päähän. Toisaalta, olisihan se
kätevää, jos jouluna meillä olisi ikkunassa ihanan naavainen karvaköynnös, kun
olen vähän huono koristelusektorilla.
VINKKI VIITONEN. Lanka voisi olla ehkä jotain vähän
kestävämpää kuin villalanka, tuoreet omenaviipaleet painavat yllättävän paljon.
Olisi myös kiva, jos jo kuivuneissa omenanpaloissa ei olisi villankarvoja. Lisäksi,
älä luule, että saat kymmenen omenaa metrin matkalle roikkumaan.
Lopputulos: Korjasin nahkeat pyörylät kolmen päivän päästä
pois ikkunasta roikkumasta. Ensituntumalta ovat aivan normaaleja
epämiellyttävän tuntuisia kuivattuja omenarenkaita, joista kuitenkin
pureskellessa irtoaa kiva happo ja makeus. Jesh!
Palaan suklaadippausosioon myöhemmin…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti