Menneeseen ei parane jäädä vellomaan, mutta nyt on vähän pakko palata vuodenvaihteeseen 09-10. Silloin ennen, kun olimme vielä vapaita, teimme hienon matkan Chileen. Ikuna en ole niin paljon bussissa istunut, mutta ne kolme viikkoa olivat kyllä unohtumattomat Andeille rikkoutuneine busseineen ja chihulaumoineen - maa jätti ikuisen jäljen oikein hyvässä mielessä. Kivointa oli turistireitiltä lipeäminen perhetutun kotiarkeen, jossa pääsi näkemään sitä oikeaa elämää. Matkalla päätin myös, etten koskaan enää mene kalliseen ketjuhotelliin, jos hostelleja on tarjolla. Ihan mahtavia majoitusmahdollisuuksia pilkkahintaan! Hostellimarkkinat eivät tietty kaikkialla ole ehkä niin kehittyneitä kuin Etelä-Amerikassa reppureissaajien vanavedessä, mutta sanoisin yhdenkin karsean 150€ hikiyön Kuopion Sokoksessa kokeneena, että veikkaisin tuolla summalla pääsevän aika kivaan B&B-paikkaan missä vaan.
Ruuasta kun tykätään, ostimme reissusta kirjan Secrets of Chilean Cuisine, jonka voisi vitsikkäästi väittää liittyvän maailman lyhyimpien teosten joukkoon, kuten mm. Ruotsalaiset sotasankarit. Olen todella huono kertomaan vitsejä, joten en luonnollisestikaan nyt muista muita tuosta luettelosta, ne oli kyllä hauskoja! Minä en kuitenkaan mitenkään väheksy kyseisen maan ruokakulttuuria, vaan esimerkiksi Anthony Bourdainin telkkuohjelmassa chileläinen ruoka esiteltiin vähän samassa valossa kuin suomalainen. Tässä tätä lihapiirakkaa, eikös olekin aika junttia, hehheh. Anthony voi minun puolestani pitää tunkkinsa, sillä me ainakin ihastuimme moniin chileläisiin herkkuihin. Kaikenmaailman merenelävät tuli maisteltua sekä tietysti viiniä. Lisäksi nautimme muutamankin annoksen kansallisruokaa elikäs ranskiksia! Hostellipohjalta reissatessa tulee tietysti eteen inhottava velvollisuus syödä koko ajan ravintoloissa ja joka ainuan ravintolan ja välipalapaikan listalla oli ranuja, ja niitä sai minkä tahansa kanssa ja vaikka ilman. Ovat kuulemma valuneet pohjoisesta.
Avokadoa oli myös tarjolla useampia lajikkeita ja ihan oikeasti ne taitavat olla vähän virallisempaa kansallisruokaa. Palta (avokado paikallisittain) ja tomaatti ison jauhelihapihvin ja pehmeän sämpylän kanssa ohittavat hampurilaisskenessä mennen tullen turkulaiset arizonat ja ihan parasta on tomaattiviipaleilla päällystetty avokadomuusi oliiviöljyllä ja ripauksella suolaa jälkiuunipalan painikkeena. Completos, "hot dogit", olivat osuvaa välipalaruokaa, joista tosin sai vatsan just niin täyteen, että kävely kaupungilla ei ihan heti houkuttanut.
 |
| Completos (kuva kopioitu) |
Nythän en tietysti muista minkään muiden ruokien nimiä, joten vähän ontoksi jää tämän kirjoituksen fakta-anti. Yhden kumminkin muistan, ja se on empanada! Ja niitä teimme viime viikolla sisäpiknikille vihdoin ja viimein. Nämä kesäiset sadekelit tekivät vähän hallaa ulkopikniksuunnitelmille, mutta ajattelimme, että me emme luovuta. Niinpä leiriydyimme olkkarin lattialle chileläis-italialaiselle lattiapäivälliselle, tarjottavina empanadoja ja focacciaa sekä vissyä. Taustalla pyörivät Stigin videot youtubesta (toivottavasti lapsi ei ymmärrä vielä kuulemaansa eikä sen puoleen näkemäänsäkään) ja me pötköttelimme lattialle levitetyn pussilakanan päällä. Tämä oli romantisoitu versio. Tosiasiassahan pesto levisi peitolle kun kersa ei suostunut syömään focacciaa, jauhelihat ja oliivit lentelivät empanadasta kun poika söi reiän molempiin päihin ja heilutteli piirakkaa sekä veti lopuksi kilarit kun ei saanut leikkiä täydellä korkittomalla vissypullolla.
 |
| Vasemmalla empanadaa ja oikealla focacciaa |
Empanadoja on kahta sorttia - horno ja fritas, eli uunissa paistetut ja rasvassa paistetut. Sisälle voi tunkea lihaa, mereneläviä tai juustoa (tai mitä ikinä tulee mieleen). Me teimme terveellisemmän version, eli uunipiirakat. Sisälle tuli jauhelihaa ja sipulia, jotka oli maustettu tomaatilla ja chilillä, sekä muutama oliivi ja kananmunanviipale sekä rusinoita. Näitä ostimme useasti pitkille linja-automatkoille asemilta, joissa ainakin isoimmissa oli konditoria. Pisin taisi olla kahdeksan tunnin luokkaa matkalla etelään tai kymmenen tunnin reissu Argentiinan puolelle sisältäen jo mainitun useamman tunnin seisahduksen bussin hajottua auringon paahteessa Andeilla, Elossa -tyyliin (mies oli varma, että muut matkustajat kyttäsivät häntä silmät kiiluen, että tuo me syödään ekana, tuo iso).
 |
| Korkista en luovu |
Noissa munkkimyymälöissä asiointi olikin oma taiteenlajinsa, tajusin, kun seisoskelin ja odotin omaa vuoroani, että joku kysyy "ja mitä teille". Ei kysytty. Sinne piti runnoa, kertoa tarpeet, sai lapun johon kirjoitettu hinta, sitten runnomaan toiselle tiskille, maksu, takaisin ensimmäiselle tiskille, runnoen, kuitin kanssa, pussi kainaloon, ulos. Periaatteessa piti jonottaa, mutta jonottamalla ei pitkälle pötkinyt. Äkkiähän sen runnomisen oppi, mutta seuraavalla kerralla Nurmi&Sulosella katsottiin vähän pahasti.
 |
| Ehkä oli vähän kauan uunissa... |
Chilestä voisin tarinoida loputtomiin, niin paljon mahtui kolmeen viikkoon ja silti liian vähän. Vaikka takaisin tai muuhun kutsuvaan kohteeseen (EI Thaimaa) tekisi mieli, seuraavaksi voisi ehkä käydä Turun Linnassa, Käsityöläismuseossa tai Taidemuseossa. Muu maa mansikka mutta omassa maassa vielä mustikatkin syömäti. Lähiviikkoina mökille mustikkamettään!
 |
| Mussu. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti